Nostalgia-TV
ETUSIVU YOUTUBE TV-AJANKUVAT STRIIMI SIVUKARTTA PALAUTE
Kanavalogo

Kanavalogo on tunnus, joka näkyy pääsääntöisesti televisioruudun vasemmassa tai oikeassa ylänurkassa, mutta joskus myös alanurkassa. Tämän avulla on mahdollista nähdä heti, mitä kanavaa katsoo. Kanavalogot toimivat myös markkinoinnin välineenä, sillä ne tuovat kanavan visuaalisen ilmeen ja nimen esille myös ohjelmien aikana.

Suomessa kanavalogot otettiin käyttöön 1990-luvun alussa, aluksi PTV:llä. Vuonna 1997 kanavalogo tuli käyttöön PTV4:n seuraajalla Nelosella, joka on käyttänyt kanavalogoa koko olemassaolonsa ajan. Vuoden 1998 alussa kanavalogo tuli käyttöön MTV3:lla ja elokuussa myös Ylen kanavilla. Tästä lähtien jokainen suomalainen tv-kanava on käyttänyt kanavalogoa. FST:llä ei ollut kanavalogoa ennen vuotta 2001, jolloin se sai oman kanavansa digitaalisten tv-lähetysten alkaessa. TV1:llä ja TV2:lla ei ollut FST:n osuuksien aikana kanavalogoa, vaan ainoastaan FST:n omalla digitaalisella kanavalla. (Lähde: Wikipedia)

Mainoskatkojen ja täyteohjelmien aikana kanavalogoa ei näy. MTV:n vuosien 19881992 kanavalogot eivät olleet jatkuvasti näkyvissä vaan näkyivät ruudussa satunnaisesti.

MTV:n kanavalogot

1988–1992

YLE TV1:n kanavalogot

21.8.1998–29.5.2005
2006 (YLE80-variaatio)
30.5.2005–4.3.2012
5.3.2012–nykyään

YLE TV2:n kanavalogot

Elokuu 1998–6.10.2002
7.10.2002–29.5.2005
2006 (YLE80-variaatio)
30.5.2005–4.3.2012
5.3.2012–nykyään

TV Finlandin kanavalogot

1995–1997
1997–2012

MTV3:n kanavalogot

1.1.1998–6.9.2001
6.9.2001–3.10.2005
3.10.2005–3.11.2013
3.11.2013–nykyään

TVT-Tampereen kanavalogot

2002-2006

PTV4:n kanavalogot

1990?–1996
1996–31.5.1997

Nelosen kanavalogot

1.6.1997–maaliskuu 2002
Maaliskuu 2002–12.4.2010
12.4.2010–16.12.2014
16.12.2014–2.10.2018
2.10.2018–nykyään

MoonTV:n kanavalogot

2000–2003
2003

TVTV!:n kanavalogo

1.2.2000–12.8.2001

Subin kanavalogot

15.8.2001–16.1.2008
16.1.2008–23.1.2008
23.1.2008–3.11.2013
3.11.2013–nykyään

Urheilukanavan kanavalogot

27.8.2001–31.1.2010
2006 (5 vuotta -variaatio)

YLE24:n kanavalogot

27.8.2001–30.5.2005
30.5.2005–26.4.2007
2006 (YLE80-variaatio)

Yle Femin kanavalogot

27.8.2001–Elokuu 2006
Elokuu 2006–4.3.2012
2006 (YLE80-variaatio)
5.3.2012–24.4.2017

Yle Teeman kanavalogot

27.8.2001–29.5.2005
30.5.2005–4.3.2012
2006 (YLE80-variaatio)
5.3.2012–23.4.2017

TV1000 Familyn kanavalogot

2009–2012

TV1000 Actionin kanavalogot

2009–2012

MTV3+:n kanavalogot

21.11.2002–1.11.2006

TV5:n kanavalogot

Syyskuu 2008–1.10.2010
1.10.2010–nykyään

Kutosen kanavalogot

12.11.2004–2007
2007–2008
2008–1.9.2012
1.9.2012–25.2.2015
25.2.2015–nykyään

C More Maxin kanavalogot

1.11.2008–2012
2012–3.11.2013

MTV Leffan kanavalogot

15.12.2010–3.11.2013

MTV Faktan kanavalogot

1.11.2006–2012

Jimin kanavalogot

26.2.2007–11.3.2012
12.2.2012–19.8.2013
20.8.2013–29.5.2017
30.5.2017–

YLE Extran kanavalogo

27.4.2007–1.1.2008

Canal+ Draman kanavalogot

2007–2010

AVA:n kanavalogot

15.1.2011–22.8.2012
22.8.2012–3.11.2013

Katso AVA:n viikottaiset katsojien tekemät kanavalogot erillisestä artikkelista.

3.11.2013–nykyään

Livin kanavalogot

14.2.2009–3.9.2013
3.9.2013–10.5.2016
10.5.2016–nykyään

SuomiTV:n kanavalogot

18.12.2009–15.8.2011

Yle HD:n kanavalogot

2.5.2011–5.3.2012
5.3.2012–28.1.2014

Heron kanavalogo

4.11.2014–nykyään

AlfaTV:n kanavalogo

1.12.2013–nykyään

Friin kanavalogo

24.4.2017–nykyään

Yle Teema & Femin kanavalogot

24.4.2017–nykyään

Päivitetty


© Nostalgia-TV Productions